10/21/2006

AER OULUNKYLAENSIS - OULUNKYLÄN HENKI

Kun matkustat junalla pohjoisesta kohti Helsingin keskustaa ohitsesi vilahtaa tavallisia esikaupunkimaisemia. Niihin ei katse kiinni jää - korkeita taloja ja kivisiä asemia.
Kunnes maisemaan piirtyy joki sen ylle kaareutuvine puineen. Ja esiin tuleva horisontti rauhoittuu kun taivasta ei enää peitä kymmenen kerroksen betonimuuri.

Kun juna seisahtuu asemalle ikkunasta näkyy kellertävä, vanha asemarakennus. Kauniisti rakentamisen taiteesta muistuttava talo on kuin kutsukortti sisään Oulunkylään. Jo asemalla maisema hengittää rauhallisena.

Vihreitä puistonäkymiä ja rautatiesillan alittava väljä ajoväylä, joka vie katsetta mukanaan. Asuintalot ovat niin matalia jotta maiseman rauhoittavan harmonian aistii kaikkialla.

Oulunkylän alueella on vihreä sydän joka antaa ihmiselle tilaa hengittää.

Muutama valtaväylä johtaa maiseman läpi mutta nekin vihreän reunustamina. Ne tuovat tasapainoisesti toisensa leikaten asukkaat sisään Oulunkylään niin ettei minnekään ole kuin kävelymatka.

Oulunkylässä asuu noin 14 000 ihmistä ja Veräjälaaksoa lukuun ottamatta kaikki kolmikerroksissa tai matalammissa taloissa, rivitaloissa ja omakotitaloissa. Talot on istutettu vihreän sisään niin että kävely, juokseminen ja pyöräily on suorastaan osa alueen luonnetta.

Ahtaus on poissa talojen sijoittelussa. Siistejä kerrostalojakin ympäröi vihreä nurmikko tai puisto. Maisema muistuttaa taiten suunniteltua idylliä, sellaista missä ihmiset haluavat asua ja perheitään kasvattaa.

Oulunkylä - väljän ja vihreän elämisen tyyssija


Oulunkylästä on viheralueita viidennes, 17 hehtaaria tasaisesti jakaantuneina alueen joka soppeen.

Asuintalojen osuus on kolmannes mutta niin väljästi sijoitettuina, että jokaisella on mahdollisuus säilyttää oma rauhansa.


Tiet vievät maankäytöstä kymmenisen prosenttia, tehokkaasti järjestettyinä kuin elämää pumppaava suonisto.

Ei ihme, ettei suurin osa oulunkyläläisistä ole omasta halustaan innokkaita vaihtamaan kaupunginosaa.
Oulunkylässä peruspalvelut toimivat hyvin. Vilkas kirjasto keskellä aluetta. Vieressä oma terveysasema ja nuorille kannustavaan yhteisoloon tarkoitettu Nuotta kerhotiloineen, kaikki samassa paikassa kuin Ogelin liikekeskus.


Harrastukset ja vapaa-ajan toiminnot lisäävät vireyttä ja aktivoivat. Keskellä Oulunkylää on iso ja erinomaisesti hoidettu ja varsinkin kesäisin vilka leikkipuisto lasten kahluualtaineen, kerhoineen ja ruokailumahdollisuuksineen.


Peruskorjattu uimaranta löytyy Pikkukoskelta.

Sisäliikuntatiloja on kahdeksan, urheilukenttä on sopivasti sijoitettu koskemattomaan metsään nykyisin kuuluvan pururadan viereen.


Ja välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Oulunkylän perinteisesti tasokkaat koulut, ala-aste, yläaste ja lukio. Oppilaita on pyöreästi tuolitoistatuhatta.


Talvinen idylli houkuttelee elokuvien kerrostamiin tunnelmiin Oulunkylän tekojääradalle luistelemaan. Tai välillä harjoittelemaan curlingia jääradan vieressä.

Alueen väljyys ja avaruudellinen tuntu on rauhoittavaa. Ihmiset liikkuvat omissa askareissaan, juttelevat tuttujen kanssa, auttavat toinen toisiaan.


Asukasrakenne

Vuonna 2004 Oulunkylässä asui
- 16–17 -vuotiaita kolmisen prosenttia asukkaista
- 40 - 64 vuotiaita kolmannes.

- 25 - 39 vuotiaita viidennes.
- vanhemmat ikäluokat n.viisitoista prosenttia

Suuri osa oulunkyläläisistä on kasvanut kiinni kotikaupunginosaansa, asuvat ja ovat asuneet täällä parhaat vuotensa. Ja luoneet Oulunkylän ainutlaatuisen luonteen.

Vuonna 2004 perheitä 14 000 oulunkyläläisistä oli

- perheitä hieman alle kolmannes
- lapsiperheitä hieman yli kymmenen prosenttia
- perheiden keskikoko oli 2,72 henkeä / talous

Asuminen


Edelleen vuonna 2004 Oulunkylässä oli 7113 asuntoa.
- asuntojen keskikoko lienee edelleen n 79 m2
- asumisaväljyys 34 m2 / asukas
- kaksioita on lähes 40 %
- kolmioita noin 25 %
- yksiöitä ja neliöitä noin 15 %
- ja loput suurempia

Rakennuskanta


- rakennusvuosi ennen 1959 kymmenisen prosenttia
- rakennusvuosi 1960 - 1696 noin kaksikymmentä prosenttia
- seuraavalla kymmenluvulla noin kolmanne asunnoista

Yhteisyys toiminnassa olisi kaikkien etu

Oulunkylän asuntokanta alkaa olla suurelta osin sen ikäistä että putkiremontit ajankohtaistuvat yhä useammin ja useammin. Ottaen huomioon Oulunkylän tarpeiden samanaikaisuuden, korjausta kuitenkin tarvitsevien merkittävän määrän yhdellä ja samalla alueella sekä varsin useiden talojen rakenteellisten ratkaisujen samankaltaisuuden, voisi ajatella että putkiremonttien järjestelyissä kannattaisi tutkia mahdollisuuksia teettää remontteja monelle taloyhtiölle samalla sopimuksella. Taloyhtiöt toimisivat siis omana yhtenäisenä osapuolenaan.

Tässä on oulunkyläläisille seuraava hanke, joka yhtenäistäisi asukkaita entisestään ja olisi paras osoitus siitä oulunkyläläisestä hengestä, johon me olemme kasvaneet.